Vaivaantunut olo. Tiedättehän, sellainen kun on hirveän epämukavaa ja koittaa keksiä jotain sanottavaa, mutta mitään ei tule mieleen ja kaikin keinoin yrittää olla luonnollinen mutta epäonnistuu siinä karmaisevasti. Toinen osapuoli huomaa vaivautuneisuutesi ja yrittää olla kuin ei muka huomaisi, epäonnistuu siinä totaalisesti ja vaivaantuu itsekin. Sitten kumpainenkin yrittää epätoivoisesti olla mahdollisimman, jopa epäluonnollisen luonnollisia, ja tämä epäluonnollisuus loistaa kilometrien päähän saaden kaikki muutkin vaivaantumaan. Ikuinen oravanpyörä, jonka saa pysäytettyä ainoastaan osuvalla vitsillä tai hauskalla kommelluksella. Mutta koska kaikki ovat niin vaivautuneita, ei kukaan keksi hyvää kaskua, eikä kommelluksia satu koska kaikki ovat niin tietoisia itsestään ja tekemisistään että virheille ei jää tilaa.

Siinä sitä sitten istuskellaan ja ollaan hiljaa. Katse kiertää ympäri huonetta varoen kohdistumasta mihinkään. Varsinkaan siihen kanssaolijaan, joka myöskin pälyilee päämäärättä ympärilleen. Sitten jos sattuu niin ikävästi, että katseet kohtaavat, on välittömästi käännettävä pää toisaalle, yskähdettävä epävarmasti ja hetken aikaa tuijotettava lattiaa. Sopivan ajan kuluttua voi taas siirtyä kattolistojen, hämähäkinseittien ja tapettikuvion tutkiskeluun.

Mikäli tuntee itsensä tarpeeksi rohkeaksi, voi yrittää herätellä hieman keskustelua. Aiheeksi on valittava jotain neutraalia, kuten sää, työ, lomasuunnitelmat tai televisio-ohjelmat. Keskustelua ei ole kuitenkaan hyvä aloittaa, mikäli ei ole edes pienintä aavistusta vaivaantumisen aiheuttajasta, sillä väärä aihe saattaa aikaan saada entistäkin syvemmän ja painostavamman epämukavuuden. On siis edettävä hyvin varovaisesti ja tilannetta tunnustellen.

Ensimmäinen yritys on yleensä tuhoon tuomittu ennen kuin sitä on edes aloitettu. Hiljaisuuden yhtäkkinen rikkoutuminen säikähdyttää omiin ajatuksiinsa uppoutuneen toverin, saaden aikaan lähes pienoista paniikkia muistuttavan tilan. Hiljaisuudenrikkojan keskusteluyritykseen kommentoidaan hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi, ja niin ettei siitä saa enää irti minkäänlaista jutun juurta. Puhe tyrehtyy jälleen, ja nyt hiljaisuus laskeutuu suorastaan tukahduttavana ylle.

Seuraavaan yritykseen kannattaa panostaa enemmän, sillä kovin montaa kertaa ei ole soveliasta rikkoa täydellistä epämukavuuden ja ahdistavuuden harmoniaa. Tällä kertaa annetaan ennakkovaroitus mahdollisesta keskustelusta hengähdyksen, yskähdyksen tai huomattavan liikahduksen muodossa. Tämän jälkeen päästetään tunnusteleva äännähdys, kuten "tuanoinnii" tai "niinettätuota", ja aloitetaan varsinainen puhuminen rauhallisesti. Mikäli vaivaantumiskumppani on entuudestaan tuttu, on hyvä kaivella muistista tämän lempiaiheita, kuten esim. urheilu tai lukeminen, ja keskittyä näihin. Mutta jos henkilö onkin täysin tuntematon, voidaan siinä tapauksessa yrittää päätellä ulkomuodosta kiinnostuksenkohteita ja toivoa hartaasti osuvansa oikeaan..

Onnekkaimmat onnistuvat saamaan tunnelman jälleen ainakin suhteellisen normaalille tasolle, mutta huonotuurisimmat pilaavat kaikki mahdollisuutensa edes hitusenkin parempaan kanssakäymiseen. Toisen epäonnistuneen yrityksen jälkeen ei enää kannata puhua, sillä vaivaantumisaste on jo ylittänyt kriittisen pisteen. Paluuta ei enää ole. Uskaliaimmat saattavat kokeilla tässä vaiheessa suoraa lähestymistaktiikkaa, mutta siitä ei monestikaan ole hyötyä; kysytään siis alkuperäisvaivaajalta syytä olotilaan. Vastaukseksi annetaan todennäköisimmin ympäripyöreä "Ei mikään" tai vastaava mitäänsanomaton mantra höystettynä päinvastaista viestivällä paniikkikatseella ja hermostuneella liikehdinnällä.

Nyt ollaan jo niin syvällä vaivaantumisen suossa, että sieltä ei enää tämän päivän aikana nousta: Koska toinen on huomannut vaivaantumisesi kysymällä syytä siihen ja näin ollen olet paljastunut, on olosi entistäkin epämukavampi. Ja nyt tiedät varmaksi sen, että aiheutat olollasi myös muille samanlaisen olon, ja tämä taas pahentaa omaa oloasi, joka taas saa toisten olon pahemmaksi, joka taas... Ja vaikka syynä ei olisikaan mikään maata mullistava katastrofin poikanen, vaan jokin pikkiriikkinen, suorastaan typerä asia, niin sitä ei kehtaa paljastaa kenellekään. Juuri siitä syystä, että se on pikkiriikkinen ja suorastaan typerä.

Mutta opitpahan tästä päivästä ainakin sen, että pyykkipäivää ei niin vain enää unohdeta ettet joudu enää koskaan kulkemaan missään ihmisten ilmoilla liian paljastavassa, toisin sanoen hyvin vähän mielikuvituksen varaan jättävässä narutopissa, koska kaikki muut paidat olivat pesussa. Noin niinkuin esimerkiksi.