Blogia päivitetään jatkossa täällä: kaikkea-sita.blogspot.com/

Toisinaan sitä miettii, että missä mahdoin olla kun aivoja jaettiin. Tai aika usein itse asiassa. Hyvin usein.. Kun olisi vaihteeksi mukavaa ajatella kaikki tekemisensä loppuun asti ennen kuin tekee mitään. Mukavaa olisi myös viettää päivä tai kaksi nolostelematta..

Sitä kun on tullut vilauteltua niin naapurin isännälle kuin täydessä marketissakin, että toisaalta ei pitäisi olla enää mitään hävettävää, mutta toisaalta taas parempi olisi kai kulkea ihmisten ilmoilla paperipussi päässä. Vai ennemmin kokonaan siihen verhoutuneena..? Ja vaikka sanotaan että kaikkeen tottuu, niin kyllä silti hävettää ja pirusti joka kerta. Sanon joka kerta, sillä tuntuu että tästä on alkanut tulla tapa..

Tänään viimeksi meinasin poistua kaupan pukukopista ilman housuja. Huomasin onneksi erheeni juuri ennen kun olin aikeissa kävellä keskelle kaupan synttärikahvitarjoilua. Siinä olisikin mummuilla ollut pullassa nielemistä ja kahvissaan köhimistä, kun sinne olisin nohevana lompsinut kaffetta hakemaan. Ja taas olisivat saaneet lisää päiviteltävää nykynuorison pukeutumistyylistä..

Ja syy miksi olin siellä pukukopissa on vaatekomeroni puutteellinen housuvalikoima: Kolmet liian suuret, yhdet rikkinäiset ja yhdet koneöljyiset pöksyt. Olen siis pakotettu kulkemaan housuissa, jotka kulkiessani valuvat pikkuhiljaa kohti nilkkoja aiheuttaen vaaratilanteita. Monessakin mielessä. Yksi on tietysti kaatumisvaara, ja toinen taas se että ylenpalttinen paljasteluni saattaisi aiheuttaa yleisen paniikin ja sekasorron. Ja vaikka aikeeni olivatkin jalot ja tarkoitusperäni hyvät yrittäessäni tätä ehkäistä, olin saada aivan samanlaisen kaaoksen aikaan. Mummu-raukat.

Mutta ilman housuja jouduin kaupasta poistumaan. Siis ilman uusia housuja, omani olivat kyllä takuuvarmasti jalassa. Varmistin sen useaan otteeseen. Ja koska kello oli jo sen verran että bussini oli määrä pian lähteä, lähdin kulkemaan torin poikki kohti linja-autoja. Koko päivän olin kulkenut kädet taskuissa varmistaen housujen ylhäällä pysymisen, mutta juuri siinä, keskellä toria, täytyi kävelyn lomassa kaivaa repusta bussikorttia. Ja arvatahan sen saattaa kuinka siinä oli käydä. Kiitän luojaani nopeista reaktioista, vaikkei kaikkia avuja minulle suonutkaan. (Pihtari.) Sain siis jälleen kerran pelastettua tilanteen juuri ajoissa, ennen kuin mitään traagis.. siis strategisia paikkoja ehti vilahtaa.

Kun pääsin turvallisesti ja suhteellisen kunniallisesti kotiin, päätin mennä rankan päivän päätteeksi suihkuun. Hana auki ja kuumaa vettä niskaan. Hana kiinni ja pyyhe naulasta.. Ei, vaan pyykkikoneen päältä.. Ei, vaan.. Voi nyt hemmetin kuustoista! Tietenkin olin unohtanut ottaa pyyhkeen! No, eipä tässä muukaan auta kuin lähteä hakemaan sitä. Makuuhuoneesta. Kulkien joka ikisen tämän talon ikkunan ohi.. Saako jo vajota maan alle..?

Wardrobe malfunction. Joko se löytyy tautiluokituksesta..?

 

Yritystä perustettaessa täytyy olla perillä rahamaailman kiemuroista. Täytyy tuntea praimit ja euriporit, olla tietoinen taseista, mutta ennen kaikkea täytyy katsella pankkien logoja (jos ne vaikka on susirumia, eihän siellä silloin kannata asioida). Myös pääjohtajan pärstäkertoimella on väliä, joten kannattaa ottaa selvää hänen poliittisesta vakaumuksestaan, sukkien väristä ja lemmikkien lukumäärästä.

 

Yritystä perustettaessa tulee muistaa myös pisnesmaailman raadollisuus: Kateus nostaa rumaa päätään joka kulman takaa. Hyvästi perhe, hyvästi ystävät, kaikki Sinut hylkäävät jos yrityksen perustat. Kilpailijat mustamaalaavat minkä kerkiävät, tutut kyräilevät "sitä rikasta yrittäjää" ja suuret yritykset nauravat köyhälle onnenonkijalle. Ainoa ystäväsi on pankki. Tai ainakin niin kauan kun menee hyvin. Sekin ruoja Sinut lemppaa heti ensimmäisessä karikossa ja yksinäsi joudut pärjäämään.

 

Vaikka ei Sinusta kyllä edes ole yritystä perustamaan. Itsetuntosi ei kuitenkaan ole kohdillaan, etkä ikimaailmassa keksi mitään omaperäistä ja uniikkia liikeideaa. Ja jos nyt sattumalta keksitkin, niin joku ketale tulee ja kopioi sen, menestyy paremmin, syö leipääsi ja vie talosi ja vaimosi.

 

Mutta kyllä se firman perustaminen silti kannattaa. Saat ihan itse päättää kaikesta ja olla oman elämäsi herra. Paitsi että sitä omaa elämää ei ole enää, sillä yrityksen pyörittäminen vie kaiken aikasi ja tuhoaa terveytesi. Eikä sairauslomaa voi pitää, koska olet ainoa työntekijä ja kaikki kaatuu jos olet hetkenkin poissa. Laskut erääntyvät ja takaajat lyöttäytyvät yhteen velkojien kanssa. Joudut muuttamaan pois paikkakunnalta -tosin pankki ottaa talosi ja autosi, joten joudut kävelemään ja jäät kodittomaksi vailla minkäänlaista omaisuutta- ja nöyrästi matelemaan lakki kourassa sossun luukulle. Konkurssi jo siintää edessä, vaikka firmaa ei ole vielä edes perustettu.

 

Mutta katsotaanpa vielä kuitenkin niitä pankkien nettisivuja. Miltä ne näyttävät, mitä mielikuvia niistä tulee, mitkä ovat kaikkein kauneimmat..? Nämähän ovat Tärkeitä Kriteereitä luotettavaa rahoitusta mietittäessä. Mitä väliä on tuloslaskelmilla tai -ennusteilla, kun voi ihastella kauniita nettisivuja? Ja nyt ollaan asian ytimessä, tutkitaanpas näitä sivuja vielä lisää. Miltäs tämä mainos vaikuttaa..? Entä onko tämän pankin nettisivuilla mukavat värit? Tokihan kaikki tekevät koko elämäänsä vaikuttavat päätöksensä näinkin varmalta ja vakaalta pohjalta, kuin nettisivujen ulkonäkö!

Vaivaantunut olo. Tiedättehän, sellainen kun on hirveän epämukavaa ja koittaa keksiä jotain sanottavaa, mutta mitään ei tule mieleen ja kaikin keinoin yrittää olla luonnollinen mutta epäonnistuu siinä karmaisevasti. Toinen osapuoli huomaa vaivautuneisuutesi ja yrittää olla kuin ei muka huomaisi, epäonnistuu siinä totaalisesti ja vaivaantuu itsekin. Sitten kumpainenkin yrittää epätoivoisesti olla mahdollisimman, jopa epäluonnollisen luonnollisia, ja tämä epäluonnollisuus loistaa kilometrien päähän saaden kaikki muutkin vaivaantumaan. Ikuinen oravanpyörä, jonka saa pysäytettyä ainoastaan osuvalla vitsillä tai hauskalla kommelluksella. Mutta koska kaikki ovat niin vaivautuneita, ei kukaan keksi hyvää kaskua, eikä kommelluksia satu koska kaikki ovat niin tietoisia itsestään ja tekemisistään että virheille ei jää tilaa.

Siinä sitä sitten istuskellaan ja ollaan hiljaa. Katse kiertää ympäri huonetta varoen kohdistumasta mihinkään. Varsinkaan siihen kanssaolijaan, joka myöskin pälyilee päämäärättä ympärilleen. Sitten jos sattuu niin ikävästi, että katseet kohtaavat, on välittömästi käännettävä pää toisaalle, yskähdettävä epävarmasti ja hetken aikaa tuijotettava lattiaa. Sopivan ajan kuluttua voi taas siirtyä kattolistojen, hämähäkinseittien ja tapettikuvion tutkiskeluun.

Mikäli tuntee itsensä tarpeeksi rohkeaksi, voi yrittää herätellä hieman keskustelua. Aiheeksi on valittava jotain neutraalia, kuten sää, työ, lomasuunnitelmat tai televisio-ohjelmat. Keskustelua ei ole kuitenkaan hyvä aloittaa, mikäli ei ole edes pienintä aavistusta vaivaantumisen aiheuttajasta, sillä väärä aihe saattaa aikaan saada entistäkin syvemmän ja painostavamman epämukavuuden. On siis edettävä hyvin varovaisesti ja tilannetta tunnustellen.

Ensimmäinen yritys on yleensä tuhoon tuomittu ennen kuin sitä on edes aloitettu. Hiljaisuuden yhtäkkinen rikkoutuminen säikähdyttää omiin ajatuksiinsa uppoutuneen toverin, saaden aikaan lähes pienoista paniikkia muistuttavan tilan. Hiljaisuudenrikkojan keskusteluyritykseen kommentoidaan hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi, ja niin ettei siitä saa enää irti minkäänlaista jutun juurta. Puhe tyrehtyy jälleen, ja nyt hiljaisuus laskeutuu suorastaan tukahduttavana ylle.

Seuraavaan yritykseen kannattaa panostaa enemmän, sillä kovin montaa kertaa ei ole soveliasta rikkoa täydellistä epämukavuuden ja ahdistavuuden harmoniaa. Tällä kertaa annetaan ennakkovaroitus mahdollisesta keskustelusta hengähdyksen, yskähdyksen tai huomattavan liikahduksen muodossa. Tämän jälkeen päästetään tunnusteleva äännähdys, kuten "tuanoinnii" tai "niinettätuota", ja aloitetaan varsinainen puhuminen rauhallisesti. Mikäli vaivaantumiskumppani on entuudestaan tuttu, on hyvä kaivella muistista tämän lempiaiheita, kuten esim. urheilu tai lukeminen, ja keskittyä näihin. Mutta jos henkilö onkin täysin tuntematon, voidaan siinä tapauksessa yrittää päätellä ulkomuodosta kiinnostuksenkohteita ja toivoa hartaasti osuvansa oikeaan..

Onnekkaimmat onnistuvat saamaan tunnelman jälleen ainakin suhteellisen normaalille tasolle, mutta huonotuurisimmat pilaavat kaikki mahdollisuutensa edes hitusenkin parempaan kanssakäymiseen. Toisen epäonnistuneen yrityksen jälkeen ei enää kannata puhua, sillä vaivaantumisaste on jo ylittänyt kriittisen pisteen. Paluuta ei enää ole. Uskaliaimmat saattavat kokeilla tässä vaiheessa suoraa lähestymistaktiikkaa, mutta siitä ei monestikaan ole hyötyä; kysytään siis alkuperäisvaivaajalta syytä olotilaan. Vastaukseksi annetaan todennäköisimmin ympäripyöreä "Ei mikään" tai vastaava mitäänsanomaton mantra höystettynä päinvastaista viestivällä paniikkikatseella ja hermostuneella liikehdinnällä.

Nyt ollaan jo niin syvällä vaivaantumisen suossa, että sieltä ei enää tämän päivän aikana nousta: Koska toinen on huomannut vaivaantumisesi kysymällä syytä siihen ja näin ollen olet paljastunut, on olosi entistäkin epämukavampi. Ja nyt tiedät varmaksi sen, että aiheutat olollasi myös muille samanlaisen olon, ja tämä taas pahentaa omaa oloasi, joka taas saa toisten olon pahemmaksi, joka taas... Ja vaikka syynä ei olisikaan mikään maata mullistava katastrofin poikanen, vaan jokin pikkiriikkinen, suorastaan typerä asia, niin sitä ei kehtaa paljastaa kenellekään. Juuri siitä syystä, että se on pikkiriikkinen ja suorastaan typerä.

Mutta opitpahan tästä päivästä ainakin sen, että pyykkipäivää ei niin vain enää unohdeta ettet joudu enää koskaan kulkemaan missään ihmisten ilmoilla liian paljastavassa, toisin sanoen hyvin vähän mielikuvituksen varaan jättävässä narutopissa, koska kaikki muut paidat olivat pesussa. Noin niinkuin esimerkiksi.

Kun on huonolla tuulella, niin sitä vain on eikä voi sille mitään. Luoja sitä armahtakoon joka erehtyy sanomaan mitään lohduttavaa kuten "Kyllä se siitä" tai "Koita ajatella positiivisesti". Julma kohtalo odottaa sellaista tyhmänrohkeaa joka tökkii leijonaa tikulla silmään. Voi lähteä pää. Tai käsi. Lievimmässä tapauksessa henki. Mikään muukaan toiminta ei ole suositeltavaa, kuten esim. hengittäminen. Sekin saattaa olla terveydelle haitallista. Ainakin silloin kun kun huomaa nykivän silmäkulman ja silmistä iskevät lieskat. Silloin kannattaa perääntyä mahdollisimman nopeasti ja huomaamatta, vaikkakin se saattaa olla liian myöhäistä. Mutta ajattele positiivisesti; Ei tarvinut kitua!

Ja kun on huonolla tuulella, niin kaikki ärsyttää. Kuten nyt esimerksi sanonta olla huonolla tuulella. Voi nyt jeesia, kuka senkin on keksinyt? Miksei voi sanoa suoraan että vituttaa?

Tai varpaankynnet. Mikä hemmetin tehtävä niilläkin muka on? Paitsi ärsyttää minua. Niitä saa koko ajan olla leikkelemässä tai viilailemassa ja siltikin ne näyttää ihan pölöiltä. Kyllä olisi paljon kivemman näköiset varpaat ilman sarveismössölituskaa siinä päässä. Sormissa ne kynnet vielä ymmärtää, ne kun on toisinaan jopa hyödyksi: Niillä saa purkkeja auki, naruja tai teippejä poikki ja niillä voi nipistellä. Puhtaasti itsepuolustustarkoituksissa toki.

Eikä sekään ole kivaa kun suurimmassa ärsytyksenpuuskassa alkaa naurattaa. Ei silloin saa hauskuuttaa kun raivostuttaa. Siitä on varmasti jotain säädöksiä olemassa, ainakin sellaisia kirjoittamattomia sopimuksia jos ei muuta. Nyt ei naureta, tämä on vakava tilanne! Imetään se hymy vaan sinne rektaalialueelle!

Kissakin on ärsyttävä. Ihan vain sen takia ettei sille voi olla vihainen. Tuohon se tunkee itsensä rinnan päälle ja leikkii hengenpelastajaa: Tassuilla painellaan rintakehää ja kohta tungetaan märkä nenä naamaan kuin tarkistaakseen että joko potilas hengittää? Vaikka kyllä se potilaan eläväisyys olisi pitänyt huomata jo niistä "Ai stana!" -huudoista.. Mutta mitä voi odottaa kissalta joka ei ole koskaan käynyt ensiapukurssia?

Ja mitä sitten kun ärsytys vihdoin väistyy? No se ärsyttää tietenkin! Juuri kun olet pääsemässä vauhtiin kaikkien maailman vääryyksien ja epäkohtien listaamisessa, ei enää ärsytäkään mikään! Ei, ei, ei. Ei tällainen peli kuulkaa vetele! Jos vituttaa, niin sitten vituttaa kunnolla, ei tällaiset pienet puuskat ole mistään kotoisin. Mitä ne sanoisivat konsertissakin jos artisti yhtäkkiä päättäisi, että eipäs nyt enää lauletakaan? Tai puolivälissä talonrakennusta ukot päättäisivät että hyvä se on, me lähdetään nyt kotiin? Kyllä täytyy asiat tehdä kunnolla jos kerran alkaa. Mutta mistäs sen ärsytyksen sitten revit kun kaikki on taas ihanaa ja pehmoista? Murrrrh..
Että osaakin ärsyttää tuommoinen..